Olen
aina rakastanut kaikenlaisia ongelmanratkaisutehtäviä ja nyt olen
tietenkin onneni kukkuloilla, kun Suomeen on noussut niin paljon
pakohuoneita. Niiden innoittamana olen kehitellyt omiakin pakohuoneita.
Ongelmana on se, että pakohuone pitäisi tehdä paikkaan, jossa ei ole
kauheasti mitään muuta (esim. lastenhuone tai koululuokka on superhuono
paikka perinteiseen pakohuoneeseen. Kerran tein sellaisen meidän
autokatokseen.
Nyt olen kuitenkin kehitellyt Ikea-kassiin mahtuvan pakohuonesysteemin, jota voi suorittaa isokin joukko samaan aikaan.
Idea
on siinä, että joukkue saa pahvilaatikon (minulla on ollut koululle
tulleita ipad-laatikoita), jonka sisällä on erilaisia vinkkejä ja
vinkkien avulla pitää ratkaista tietty määrä koodeja. Joukkueeseen
mahtuu yleensä 3-4 henkilöä ja laatikoiden määrä riippuu siis ryhmän
koosta.
Tässä
on yksi esimerkki siitä, millainen tehtävänanto voi olla. Tässä on
käytetty samanpituisia koodeja, mutta voi olla myös että laatikosta
löytyy yksi kaksinumeroinen, yksi kolmenumeroinen jne. koodi. Tässä
tapauksessa ei siis myöskään tarvita paljon lukkoja. Joskus on ollut
niinkin, että ryhmille on ollut vain yksi esim. 5-numeroinen lukko
pitämässä kiinni arkkua ja voittajajoukkue saa sitten arkun aarteet.
Jos lukkoja on enemmän (kuten tässä esimerkissä oli), voi laatikon
sisällön ratkaistuaan vapauttaa lukolla lisää vinkkejä esim. kansiossa
tai mitä keksiikään.
Laatikon sisältö esimerkkitapauksessa.
Seuraavaksi esittelen teille vinkkejä, joita laatikkoon voi laittaa.
Tulitikkuaski ja sen pohjassa koodi valmiiksi näkyvillä, kun vain tajuaa tyhjentää tikut pois.
Legoista
saa paljon kaikenlaista, varsinkin nuppeja laskemalla. Tässä oli
paperille piirretty legojen kuvia ja neljän legon kohdalla numerot 1-4.
Koodi muodostui, kun laski legon numero 1 nupit, legonnumero 2 nupit
jne.
.

Tämä
on toinen vinkki, tässä tapauksessa oli myös läjä legoja laatikossa ja
piti tajuta sovittaa, mitkä sopovat tuohon pahvilirpukkeeseen ja niiden
nupit laskea. Koodi piti tajuta lukea alhaalta ylöspäin, se oli tässä
ehkä vaikein tajuta.
Pelikorttivinkki
on yksi suosikkini. Laatikossa on pelikorttipakka ja sieltä on
poistettu salaa neljä korttia, yksi kutakin maata. Laatikossa on
vinkkinä kuva, jossa on kaikki maat tietyssä järjestyksessä. Jos tajuaa
laskea kortit (ja tajuta että niitä on vain 48 kpl) ja järjestää ne,
puuttuvista korteista saa koodin, kun ne laittaa oikeaan järjestykseen.
Erilaisilla
väriesineillä voi myös kikkailla, tässä oli pillejä leikattu. Ja
tarkoituksella hämäyksen vuoksi vähän eri pituisiksi. Koodi tuli siis
pillien määrästä 3182.
Jätskitikkuja
voi myös käyttää monella tavalla, tämä on ollut minusta paras... Eli
tikkuihin kirjoitetaan kirjaimia ja taakse numerot. Kun tikut järjestää
oikeaan järjestykseen, pystyy kirjainten sekamelskasta lukemaan
neljänumeroisen koodin, eikö pystykin?
Tämä
pakohuone toteutettiin kirjastossa ja haluttiin käyttää ympäristöä
apuna. Niinpä joukkueiden täytyi osata hakea neljä kirjaa hyllystä.
HUOM! Jos tämän toteuttaa, kannattaa pyytää kirjastoa tilaamaan kirjoja
niin paljon, että joka joukkueelle riittää omat. Ekalla kerralla en tätä
tajunnut, toisella kerralla olin viisaampi ja homma toimi tosi hyvin.
Joukkueilla
on paperilaput (eri kokoisia, kirjan sivujen kokoisia) ja jokaisessa
lapussa joku sivunumero. Kun oikean lapun asettaa oikean kirjan oikealle
sivulle, ruudun kohdalla on tekstissä mainittu joku numero.
Sitten
tuo numerotehtävä, oma ideani :D Siinä pitää yhdistää VAIN PARILLISET
numerot, muuten tuloksena on jotkin käsittämätöntä... mutta parilliset
luvut yhdistämällä sieltä paljastuu salainen koodi!!! Siihen oli
vinkkinä tuo "Paritellen, joka toinen, yhdistellen... joko koodi
aukeaa?"
Vinkki ei ollut suoraan numerotehtävässä vaan kirjalapussa, että joutui vähän päättelemään...
Tämä
on perinteinen salakirjoitustehtävä. Tuon ratkaisuksi tulee: "Mene
lapun kanssa miesten vessaan". Sielä roikkui taskulamppu (UV) ja lapun
taakse oli kirjoitettu koodi UV-kynällä.

UV-lampun
kanssa on muutenkin hauska leikkiä, tämä on taas joku vanhempi juttu.
Tuo lappu näyttää ilman uv-valoa ihan tyhjältä, se oli eri paikassa kuin
tuo kooditaulukko ja kooditaulukko oli myös lukolla suljettu.
UV-lamppuja saa aika halvallakin.
Tämä
on vanhasta pakohuoneesta: Vihko, jossa tyyppien kuvia ja
syntymävuosia. Laatikosta löytyi myös kortti, jossa yhden tyypin kuva.
Piti etsiä se tyyppi ja hänen syntymävuotensa oli koodi.
Tämä
ei ole "laatikkopakohuoneesta" vaan tavallisesta. Seinällä roikkui nuo
kirjaimet ja vinkkitavaroissa oli aapinen. Aapisessa oli kaikkien
kirjainsivujen kohdalla joku numero, mutta piti osata etsiä nuo
kirjaimet ja niistä muodostui 3-numeroinen koodi.
Tämä
oli sellainen, että oli 10 eri väristä lappua ja niissä numerot 1-10.
Narulla roikkui juurikin nuo kirjaimet eri värisillä PYYKKIPOJILLA.
Pyykkipojista piti tajuta katsoa, minkä värisistä korteista tarvittiin
numerot.
Tämäkin
kuva on pakko laittaa, vaikka... oikeasti... en enää muista mikä tässä
oli ideana. Piti siis kehittää uusi(?) ideaa j mietin, olisiko tämä
liittynyt liikennemerkkien kulmien määrään? 3430?
Tätä
vinkkityyppiä voi käyttää myös monessa. Tässä tapauksessa jostakin
repusta löytyi ruokailuvälineitä ja ne piti laskea ja tuossa
järjestyksessä (vetiset, haarukat, lusikat) tuli koodi.
Minulla on
ollut laatikossa esim. kiviä, makaroneja, tulitikkuja, käpyjä ym. ja
niitä on pitänyt laskea, keksii aina vain jonkun vinkin jolla
järjestyksen vinkkaa.

Tässä
on yksi lapsille sopiva vinkki. Laatikossa on tuollaiset palat, joista
muodostuu joku kuva. Kun palat kääntää toisinpäin, sieltä tulee
kuvavinkit: KUUSI, VIISI, SEITSEMÄN.
Tässä toinen vastaava.
Tätä
olen myös paljon käyttänyt, reikälevy! Pahvinpalaan tehdään
rei´ittimellä reikiä (tämä kannattaa tehdä ensin.) Sitten se asetetaan
paperille ja reikien kohdalle kirjoitetaan numerot. Sen jälkeen paperi
täytetään diipaadaapalla, ihan sama mitä sinne kirjoittelee,
puhelinnumeroita, hintja, päivämääriä.
Kun ratkojat osaaavat asettaa reikälevyn oikeaan kohtaan, rei´istä paljastuu salainen koodi.

Sudokut
ovat myös ongelmanratkaisua parhaimmillaan. Tämä on suht helppo versio,
pystyy täyttämään helposti n. 10 minuutissa jos keskittyy...
Kerran tein jouluaiheisen escapen, sen vinkit pitää lisätä tänne myöhemmin kun löydän ne.
Siihen liittyen editoin kuitenkin joululauluja, ne oli qr-koodin takana (myös bot.fi -linkin) ja se vinkki kuulosti
TÄLTÄ.